OHJE: “Myötää hevosen liikkeitä!”
Tämä ohje on ehkä kaikista mahdollisista ohjeista epämääräisin (tosin hyvänä kakkosena on ”Istu syvemmälle satulaan”-ohje). Siitä huolimatta sitä kuulee erittäin paljon. Joskus se voi ottaa hieman erilaisia muotoja, opettaja voi esimerkiksi kehottaa ratsastajaa ”istumaan rennosti ravissa” taikka ”menemään laukan mukana”. Mutta nämäkään ohjeet eivät aivan avaa tätä asiaa.
Mitä sitten tarkoittaa hevosen liikkeiden myötääminen? Kun tätä kysyy ihmisiltä, he usein puhuvat rentoudesta: pitää olla rento. Samaan hengenvetoon he toteavat, ettei voi tietenkään olla ihan nuudelikaan, sillä jokin jännitystila on säilytettävä, ettei ole kuin perunasäkki siellä selässä. Mutta missä menee rentouden ja jännittämisen raja? Onko se veteen piirretty viiva, joka katoaa kun sitä koskee?
Fysiikkaa
Newtonin kolmas laki sanoo, että jos kappaleeseen vaikuttaa toinen kappale jollain voimalla, niin samanaikaisesti kappaleen täytyy vaikuttaa toiseen kappaleeseen yhtä suurella, mutta suunnaltaan vastakkaisella voimalla
Kun Newtonin kolmatta lakia sovelletaan ratsastamiseen, tämä tarkoittaa sitä, että kun hevonen liikkuu ja me istumme sen selässä, hevosesta kohdistuu meidän kehoomme tietynasteinen voima. Pysyäksemme kyydissä ja kyetäksemme vaikuttamaan hevoseen, meidän on kohdistettava hevoseen saman suuruinen vastavoima.
Jos emme tätä voimaa kykene tuottamaan, olemme kuin räsynuket hevosen selässä, hyllymme ja hytkymme kyllä liikkeen tahdissa, mutta tässä hyllymisessä on hyvin vähän kontrollia. Saatikka, että pystyisimme vaikuttamaan hevoseen. Tätä rentona istumista katsotaan kuitenkin usein hyvin suopeasti, sillä monen mielestä se on sitä kuuluisaa ”myötäämistä”. Ja onhan totta, että jonkinlaista liikkeeseen mukautumista se onkin.
Toinen ääripää on jännittynyt ratsastaja, joka pyrkii vaistomaisesti vastaamaan hevosesta tulevaan voimaan omalla voimallaan, mutta suuntaa tämän voimansa väärään suuntaan esimerkiksi puristamalla polvellaan taikka jännittämällä hartioitaan. Silloin ratsastaja pomppii satulassa ja saa usein ohjeeksi ”myödätä liikettä”. Tosiasiassa pomppiva ratsastaja myötää hevosen liikettä ihan yhtä paljon kuin räsynukkeratsastajakin, hän tekee sen vain toisella tapaa.
Oikeastaan koko sana myötääminen on harhaanjohtava. Sehän viittaa siihen, että meidän pitäisi ratsastajina mukautua hevosen liikkeisiin, myötäillä passiivisesti, kun tosiasiassa me tulkitsemme niitä ja vastaamme niihin aktiivisesti oman kehomme avulla. Emme ole vain rentoja taikka vain jännittyneitä, vaan kaikkea siltä väliltä. Sen lisäksi (Newtonin lain mukaisesti) kehitämme omassa kehossamme uskomattoman määrän energiaa, jonka avulla pysymme sekä liikkeen mukana että vaikutamme hevoseen. Siitä on mukautuminen kaukana.
Ratsastajan istunta
Istunta on tärkeä osa hevosen liikkeiden ratsastamista. Oikeaoppisessa asennossa (kts. aikaisemmat artikkelini) nilkka, polvi ja lantionivelesi joustavat hevosen liikkeitä ja vaimentavat niiden vaikutusta selkärankaasi. Jos istut vaikkapa tuoli-istunnassa, jossa jalkasi ovat liian edessä, selkärankasi joutuu joustamaan ravia vaikka lantiosi kuinka yrittäisi tehdä tuota tehtävää. Näin saat ajan kuluessa itsellesi takuu varmasti selkävaivoja. Siksi oikeaoppiseen asentoon pyrkiminen on todella tärkeää. Kun olet asennon löytänyt, keskity istuinluiden lisäksi polven pysymiseen alhaalla. Suojelet tällä asennolla itseäsi sekä hevostasi, koska oikeaoppisessa istunnassa nivelesi (ei selkäsi nikamat) joustavat liikkeitä, vähän samaan tapaan kuin ne joustavat lasketellessasi kumpareita suksilla.
Jos et istu tasapainoisessa asennossa hevosen selässä, et voi löytää omaa voimaasi jolla vastata hevosen voimaan. Tästä esimerkkinä ratsastaja, joka tavallaan ”myötää” hevosen liikkeitä nojaamalla taakse ja olemalla rento, mutta hänen keskivartalon voimansa on puutteellinen. Hän ei siis vastaa hevosen voimaan omalla voimallaan. Usein tähän liittyy myös se, että jalat lähtevät ns. omille teilleen. Silloin ratsastaja joutuu ottamaan tukea ohjasta, pysyäkseen kyydissä.
Keskivartalon voima
Jos haluamme ratsastaa hevosen liikkeitä oikein, tarvitsemme siihen oikean ratsastusasennon lisäksi myös keskivartalon voimaa. Keskivartalolla tarkoitan tässä tapauksessa polvesta ylöspäin rintoihimme saakka ulottuvaa aluetta. Siitä tärkein on lantion seutu, navan ja häpyluun väliin jäävä alue, joka on meidän voimakeskuksemme kaikessa urheilussa ja liikunnassa. Näin myös ratsastuksessa.
Harjoitus 1. Laita kätesi vatsasi päälle navan alapuolelle. Yskäise pari kertaa. Tunnetko kuinka alavatsasi jännittyy? Tämä samankaltainen jännitys tapahtuu myös kun käymme vessassa kakalla taikka kun puhallamme ilmapalloa. Ääriesimerkki tästä voimasta on lapsen synnyttäminen alakautta. Tarvitsemme juuri näitä samoja lihaksia ja tätä samaa ”ponnistamisen” tekniikkaa ratsastaessa.
Ratsastajan biomekaniikka guru Mary Wanless käyttää tästä alavatsan voimasta nimitystä bear down. Nimi on sikäli harhaanjohtava, että vaikka esimerkiksi synnytyksessä voima ja energia suunnataan alaspäin, ratsastuksessa se suunnataan enimmäkseen eteenpäin, kohti hevosen kaulaa. Suomen kielessä ei ole varsinaisesti vastaavaa ilmaisua, mutta lähimmäksi tulee sana ponnistus. Käytän tätä sanaa tässä artikkelissa.
Ponnistus on se voima, jolla Newtonin lain mukaisesti vastaamme hevosen liikkeen voimaan.Hevosen liike tulee altamme kehoomme, ja meidän kehomme tuottaa tätä ponnistus-voimaa niin paljon, että pysymme liikkeen mukana. Suuntaamme ponnistuksen kuitenkin enimmäkseen eteenpäin, koska olemme liikkeessä. Lisäksi ponnistuksen avulla voimme vaikuttaa hevosen muotoon eli ratsastaa sitä ns. peräänantoon.
Anteeksi kuinka? Peräänantoon ratsastetaan ponnistuksen avulla?
Kyllä, ponnistuksemme ei siis vain ”myötää” hevosen liikkeitä, se aktiivisesti vaikuttaa siihen, miten hevonen allamme kulkee. Sen avulla saamme hevosen käyttämään omia vatsalihaksiaan, työntämään kaulaansa eteenpäin ja nostamaan selkäänsä. Tämä voi kuulostaa vähintäänkin uskomattomalta, etenkin jos olet tottunut ratsastamaan hevosen ns. kuolaimelle käyttämällä ohjaa ja pohjetta keskivartalosi sijaan, mutta näin se tapahtuu, kun se tehdään biomekaanisesti oikein.
En kuitenkaan tässä artikkelissa puhu vielä peräänannosta sen enempää, sillä aiheena on liikkeen myötääminen!
Harjoitus 2. Laita kätesi taas vatsasi päälle, tällä kertaa niin, että etusormesi ja peukalosi ovat jämäkästi vasten lihaksiasi. Yskäise taas pari kertaa. Tunnetko kuinka lihaksesi jännittyvät ja ikään kuin työntävät sormiasi vasten? Osaatko löytää tämän ”työnnön” ilman yskimistä? Siihen voi auttaa muriseminen taikka voimakas uloshengitys. Tai kuvittele puhaltavasi kynttilöitä sammuksiin. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan pullistaa vatsaa ulospäin, päinvastoin, voit ajatella vetäväsi napaasi hieman taaksepäin ja samalla työntäväsi sisukalujasi vasten sormiasi.
Kuulostaako todella oudolta? Aluksi voi olla vaikea löytää oikeat lihakset ja saada ne toimimaan oikein. Kokeile ponnistamista myös seisten ns. ratsastusasennossa jossa polvesi ovat koukussa ja nilkkasi suoraan lantion alla.
Hienoa, jos löysit itseltäsi jonkinasteisen ponnistuksen! Sinun tulisi hevosen selässä ponnistaa aina, ainakin jonkin verran. Ponnistuksesi voimakkuus vaihtelee kuitenkin hetkestä toiseen ja hevosesta toiseen. Jos ratsastat isoliikkeiselle kouluhevosella, tarvitset huomattavasti enemmän ponnistusta kuin islanninhevosen töltissä. Toisaalta jos hevosesi esimerkiksi säikkyy helposti, saatat joutua yllättäen ponnistamaan todella kovaa, että pysyt hevosesi mukana, kun se hyppää sivuun.
Ponnistus on siis läsnä kaikessa ratsastuksessa, kokoajan. Voit testata omaa ponnistustasi helposti siirtymisissä. Kun hevosesi esimerkiksi pysähtyy käynnistä, huojahdatko itse satulassa taaksepäin? (kuten videon 1 ratsastaja) Silloin ponnistuksesi ei ollut tarpeeksi voimakas. Aina kun jäämme liikkeessä jälkeen, kyse on liian alhaisesta ponnistuksesta.
Mutta entä rentous? Eikö ponnistaminen tee ratsastajasta liian jännittynyttä?
Tässä lepää ratsastuksen suurin arvoitus. Kun saat sen ratkaistua, olet jo hyvällä mallilla oman istuntasi suhteen. Puhuin jo aluksi tuosta rentouden ja jäykkyyden välisestä veteen piirretystä viivasta. Sama mielikuva pätee jännittämiseen ja jäntevyyteen. Niiden välinen viiva ei ole ehkä veteen piirretty, vaan rantahiekkaan, mutta siitäkin se katoaa sekunnissa oikeankokoisen aallon huuhtoessa rantaan.
Ratsastus vaatii mieletöntä kehonhallintaa. Olemme sekä rentoja että jänteviä; elastisia. Mikään ei ole paikoilleen lukittua, koskaan. Tämä siksi, että allamme on elävä olento, joka on kuin virta, joka muuttuu kokoajan. Siksi meidänkin on muututtava, virrattava, joka ikinen sekunti. Rentous on siis ehkä enemmän sellaista mielen ja tietoisuuden rentoutta, kykyä tuntea allansa oleva eläin ja reagoida siihen.
Hengittäminen on tässä hommassa todella tärkeää, en voi painottaa sen merkitystä tarpeeksi. Huolehdi, että hengityksesi kulkee tasaisesti ja palleaan saakka. Monet meistä hengittävät aivan liian pinnallisesti ja silloin usein juuri pompimme hevosen selässä holtittomasti. Kuvittele, että hengityksesi menee syvälle lantionpohjaasi. Voit laskea hengityksellesi rytmiä, esimerkiksi ravissa 1-2-3-4 sisään ja 1-2-3-4 ulos. Etenkin jos uloshengitys on vaillinainen, saatamme jännittyä ylävartalostamme ja hartioistamme, joka taas vie meitä väärään suuntaan mitä tulee hevosen liikkeiden ratsastamiseen.
Uloshengitys on tärkeä myös siksi, että ponnistaminen on yleensä selkeästi helpompaa uloshengityksessä kuin sisäänhengityksessä. Ponnistamisen ja hengityksen yhdistämiseen saattaa auttaa seuraava mielikuva: Kuvittele vatsaasi, navan ja häpyluun väliin, pienen pieni reikä. Kun hengität ulos, kuvittele, että ilma pääsee ulos kehostasi vain tämän pienen reiän kautta. Joudut siis työntämään sen alas ja ulos paineella, kuin tyhjentäisit kumipatjaa pikku reiästä. Jos vielä kuvittelet suuntaavasi tämän reiästä tulevan ”ilman” (energian) käsiesi välistä suoraan kohti hevosen kaulaa, se auttaa sinua liikkeiden myötäämisen lisäksi ratsastamaan hevostasi peräänantoon.
Ponnistamisen löytäminen auttaa etenkin niitä ratsastajia, jotka ovat alun perin olleet ennemminkin räsynukkemaisesti hyllyviä ratsastajia kuin rautakankimaisesti pomppivia ratsastajia. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö siitä olisi apua myös muille, mutta jos olet ratsastellut vailla lihastonusta (kuten videon 1 ratsastaja), pienikin ponnistus tuo aivan uuden ulottuvuuden lajisuoritukseesi; hevonen liikkuu paremmin eteenpäin, pysyt kyydissä paremmin ja peräänantokin alkaa tuntumaan helpommalta.
Jos olet todella jäykkä ratsastaja, ponnistaminen voi kuulostaa sinusta kauhistuttavalta. Kuvittelet, että ponnistuksen kautta jäkität vielä enemmän. Mikä saattaa ollakin totta, ainakin aluksi. Pohdi missä päin kehoasi jännittyneisyys on. Jännitätkö hartioitasi? Puristatko polvellasi? Olet ehkä ymmärtänyt, että tarvitset voimaa pysyäksesi hevosen selässä, mutta voimasi on vain väärässä paikassa. Keskity ensin oikean asennon löytämiseen hevosen selässä. Siihen auttavat kaksi aikaisempaa artikkeliani. Sitten kun asentosi on kutakuinkin oikea, voit tuoda ponnistamisen hengityksen kautta osaksi ratsastustasi.
Harjoitus 3. Jos koet, että jännityksesi on enimmäkseen ylävartalossasi, kokeile ratsastaa esimerkiksi ravia hetki niin, että otat ohjat vasempaan käteesi. Nosta oikea kätesi ylös kypäräsi päälle lepäämään (kämmen pään päälle, voit kokeilla asentoa nyt, ilman hevosta). Mitä kehossasi tapahtuu nyt? Mikä osa rentoutuu ja mikä jännittyy? Entä jos vaihdat käsiesi paikkaa/tehtävää. Huomaatko eron edelliseen asentoon?
Vaikka ponnistamisesta on aina apua hevosen selässä, olit sitten missä asennossa tahansa, vain oikeaoppisessa asennossa se voi olla todella tehokas. Joten sen lisäksi, että ponnistat, älä unohda istuinluitasi taikka reitesi asentoa. Usein ne, jotka jännittävät liikaa, menettävät tuntuman istuinluihinsa, koska heidän pakaransa jännittyvät ponnistaessa. Tämä on erittäin yleinen virhe ja voi vaatia jonkin verran aikaa, että kykenet löytämään oikeanlaisen ponnistuksen ja samalla pitämään takapuolesi rentona satulassa. Älä kuitenkaan luovuta! Keskity niihin hetkiin, jotka tuntuvat hyviltä ja jolloin hevonen reagoi positiivisesti. Silloin kysy itseltäsi mitä teit, että sait tämän hetken aikaan. Jos olet sen saanut aikaan kerran, voit löytää sen toisenkin kerran.
Yllä oli ponnistamisen pikakurssi. Ponnistaminen on niin iso juttu, että siitä voisi kirjoittaa huomattavasti enemmän, mutta pitäydyn nyt tässä toistaiseksi. Pyydän anteeksi, jos tuntuu siltä, että sekoitin pääsi entisestään!
Tässä vielä kaksi videota. Toisessa ratsastaa amerikkalainen Heather Blitz, jolla on todella vahva ponnistus. Hänen hevosensa on todella isoliikkeinen, mutta sitä tuskin huomaa, sillä Heather pitää asentonsa itsepintaisesti ja pysyy hevosen mukana pienistä valtavasta laukasta ja ravista huolimatta. Ratsastaja, jolla olisi heikompi ponnistus, pomppisi tällä hevosella holtittomasti edes takaisin. Välillä Blitzin voimaa on jopa liikaa, jolloin hän estää hevosta liikkumasta rennosti.
Lisäksi vielä video, jossa näet kuinka minä istuin vuonna 2008 niin ikään isoliikkeisen tamman ravia. Tällä hevosella tarvittiin paljon ponnistusta, että kroppa ei lepattanut kuin lippu tuulessa, kun se lähti ravaamaan. Huomaa kuinka rennot nilkkani ja lievä keskivartalon ”aaltoliike” paljastavat, että hieman lisää voisi minulta löytyä tuota ponnistusta, jotta se vastaisi täysin hevosen valtavaa voimaa.
Istuminen hevosen liikkeissä on haasteellinen ja monimutkainenkin taito, josta on vaikea kirjoittaa tyhjentävästi. Tässä artikkelissa avasin aihetta vain murto-osan verran, mutta toivottavasti tämä kirjoitus herätti ajatuksia ja antoi uudenlaista näkökulmaa ratsastukseesi!
Comments