Kesäkuussa 2018 sain idean laittaa nettiin kyselyn, jonka aiheena oli ratsastuspelko. Kirjoitin tämän kyselyn tuloksista blogin, jonka voi käydä lukemassa täältä. Kyselyyn vastasi huimat 1018 ihmistä, joista 88% totesi jännittävänsä ja pelkäävänsä hevosharrastuksessaan enemmän tai vähemmän. Totesin kuitenkin edellisessä aihetta koskevassa blogikirjoituksessani, että näistä tuloksista ei voi vetää mitään pysyviä johtopäätöksiä, sillä uskon, että kyselyyn vastasi suuri joukko ihmisiä, joita nimenomaan ratsastuspelko ilmiönä koskettaa läheltä. Eli tämä ei millään muotoa ollut virallinen tieteellinen tutkimus, vaan lähinnä kurkistus aiheeseen, joka on itselleni hyvin tärkeä.
Jätin kyselyn kahden viimeisen kysymyksen purkamisen myöhempään ajankohtaan, sillä koska kysymykset olivat ns. avoimia, ihmiset antoivat hyvin pitkiäkin vastauksia, joissa kerrottiin myös paljon omakohtaisia kokemuksia tai ajatuksia aiheesta. Esimerkiksi kysymykseen siitä mitä vastaaja ajatteli ihmisistä, joilla on ratsastuspelkoa, mutta jotka siitä huolimatta haluavat yhä ratsastaa, tuli yhteensä 899 vastausta, jotka printattuna muodostivat yhteensä 33 sivua tekstiä!
Mitä ihmiset sitten ajattelivat siitä, että joku pelkää, mutta haluaa pelostaan huolimatta harrastaa hevosia?
Enemmistö vastaajista suhtautui pelkääviin ja jännittäviin hevostelijoihin positiivisesti, mikä on tuskin yllätys, sillä suurin osa heistä on itsekin kokenut harrastuksessaan pelkoa. Kirjoituksissa ylivoimaisesti eniten esiintyvä sana oli ”rohkeita”, hyvänä kakkosena nousi ”sitkeitä” ja ”sinnikkäitä”. Ihmiset totesivat, että pelkojen kohtaaminen osoittaa rohkeutta, ja useampi käytti lausetta ”Rohkea on se, joka pelkää, mutta ratsastaa silti.”
Moni myös puhui siitä, kuinka omista peloistaan pystyy pääsemään yli, kunhan löytää oikeat työkalut ja toimintatavat. He myös kuvailivat sitä, miltä tuntuu ”voittaa pelkonsa”.
”…olen itse vähän pelännyt, mutta erityisesti kolme vuotta sitten tapahtuneiden kahden peräkkäisen onnettomuuden jälkeen. Silti haluan ratsastaa, vaikka välillä mietin, onko tässä mitään järkeä. Joka kerta, kun voitan pelkoni ja ylitän itseni, tuntuu vaan niin hyvältä.”
”Ratsastus (tai mikä tahansa itselle tärkeä asia elämässä) on sen arvoista, että yrittää voittaa tielle tulevat esteet. Itse esim. olin estepelkoinen ja tipuin lähes joka harjoituskerralla, ihan sama oliko este 30 sm vai korkeampi. Nyt kisaan ja nautin esteratsastuksesta täysillä. On aika voittajaolo”
Pieni prosentti vastaajista pohti yleisesti sitä, että pelosta ei voi puhua avoimesti.
”Toivoisin, että pelosta voisi puhua eikä kenenkään tarvitsisi ratsastaa sellaisilla hevosilla, joiden kanssa ei tunne oloaan turvalliseksi.”
Osa meni pohdinnoissaan syvemmälle, ja analysoi nykyistä ratsastuskulttuuriamme.
”Perinteinen hevosmaailma ei rohkaise ihmisiä olemaan aitoja ja avoimia ja puhumaan peloistaan. Pelko pitäisi vain nujertaa ja piilottaa, ja sehän ei ole mahdollista. Kannustetaan siihen, että pelkoa ei saa hevoselle näyttää, ja pitää pärjätä. Ei ole siis mikään ihme, että niin moni hevosten kanssa pelkää.”
”Pelko on luonnollinen reaktio, itsesuojeluvaistoa jos jotain hurjaa/pahaa on tapahtunut. Pelko nousee tietyissä tilanteissa jostain alitajunnasta, vaikka onnettomuudesta olisi jo aikaa. Mielestäni ratsastuksenopettajilla ei ole tarpeeksi työkaluja pelon voittamiseen. Omasta kokemuksesta pystyn sanomaan, että vastaanotto opella, kun kerrot pelosta voi olla jopa halveksiva tai ilkeä… Ratsastuksenopettajien koulutuksesta näköjään puuttuu jotain, kun vastaanotto voi olla tämän kaltaista ala-arvoista, mitä itse jouduin kokemaan… Ratsastajien toiveita tulisi kuunnella, ei väheksyä, saatikka ylenkatsoa.”
”On turvallisia tapoja aloittaa ratsastus. Harmillisesti meillä odotetaan että ekalla kerralla osataan istua, hallita hevonen, itsensä jne. Tämä johtaa vääjäämättä vaarallisten tilanteiden syntymiseen. Hevosten huono koulutus käsittelyyn, huonosti tehty ajo-opetus johtaa samaan ja ihmisillä on yleisesti käsitys, että hevosharrastus on jatkuvaa tahtojen taistelua ja extremeä.”
Toisaalta vastaajista osa koki, että nykyään asiasta on helpompi puhua ja siihen voi saada tukea ja apua.
”Toivon ja uskon, että tallikulttuuri on muuttunut (70-80-luvulta), ainakin osittain seuraamieni juttujen mukaan. Hyvät tallikaverit ja opettaja, jolle voi puhua ja joka tietää miten suhtautua ja auttaa pelossa, ovat kullan arvoisia. Itselläni kävi hyvin, pelko hälveni muutaman ratsastuskerran jälkeen, ja lopulta päädyin hankkimaan oman rakkaan hevosenkin.”
Alle 10 % vastaajista ei joko ymmärtänyt ihmisiä, jotka pelkäävät ja siitä huolimatta ratsastavat, tai heitä kummastutti asia jonkin verran. Heidän oli vaikea kuvitella, miksi joku haluaa harrastaa pelottavaa asiaa. Osa oli sitä mieltä, että ihminen harrastaa väärää lajia, jos häntä pelottaa. Suurin osa kuitenkin lähinnä ihmetteli asiaa ja yritti ymmärtää sitä, ainakin jollain tasolla.
”En yhtään ihmettele, että toisia pelottaa esimerkiksi isoilla tai villeillä hevosilla ratsastaminen. Ei ole mitenkään outoa, ettei halua altistaa itseään riskeille ja toisilla on toisia enemmän itsesuojeluvaistoa. Välillä tulee silti kummasteltua, kun toiset pelkäävät ihan niitä talin kaikista rauhallisimpia ja pomminvarmoja hevosia, ja uskaltavat juuri ja juuri niitä ratsastaa. Silloin ehkä eniten miettii, miksi ihminen ylipäätään haluaa ratsastaa, mutta varsinainen pelko on kyllä ymmärrettävissä.”
Pieni prosentti vastaajista koki pelkääjät ja jännittäjät ärsyttävinä ja/tai ahdistavina. Eniten ärsytti se, jos he ottivat vastaajien mielestä liikaa tilaa ratsastustunneilla tai vaikuttivat muiden läsnäolijoiden tilanteeseen.
”Jos harrastavat turvallisesti aitojen sisäpuolella eivätkä pelollaan häiritse esim. muita kentällä olijoita, niin ei mitään väliä. Ärsyttävämpää ei ole kuin pelokas ihminen, joka yrittää hallita koko ympäristöään ja kukaan ei saa tehdä mitään, ettei hänen hevosensa tee asiaa X.”
Toinen huolenaihe oli hevoset ja niiden hyvinvointi. Tässäkin oli monenlaista näkökulmaa. Osaa vastaajista huolestutti hevosen tunne-elämä ja osaa se, mitä se fyysisesti joutuu kokemaan jännittävän ihmisen ratsuna.
”…jos hevonen ei kärsi ratsastajan pelosta (eli hevosella ei liian kovat kuolaimet yhdistettynä epäreiluun käteen ja esim. gramaaneilla niputtaminen jotta hevonen pysyy hallinassa). Tähän mukaan kaikki hevosen syyttäminen ja epäreilu ratsastaminen. Mutta näihin vaikuttaa moni muukin asia kuin pelko. Mutta noin yleisesti ratsasta vaan, jos et aiheuta turhaa stressiä, pelkoa ja kipua hevoselle, itse voit pelätä mutta pitää vain edetä sen mukaan sitten.”
”Jos pelolle ei tee mitään, eikä mieti sen vaikutusta hevoseen ja sen kanssa tehtävään yhteistyöhön niin koen toiminnan itsekkääksi. Hevonen tuntee ihmisen pelon, reagoi siihen ja jos se toistuvasti altistetaan pelolle ilman että se ymmärtää syytä siihen, se on hevosta kohtaan väärin.”
Jotkut pohtivat asiaa monelta kantilta.
”Aihe on hiukan hämmentävä, koska en ihan täysin pysty ymmärtämään, miksi tehdä sellaista mikä pelottaa. Näen tilanteen epäreiluna hevoselle, jos sitä tavallaan käytetään hyväksi oman pelon voittamisessa. Toisaalta aihe on niin laaja ja pelot aina henkilö- ja tilannekohtaisia, että ne haluaisi täysin yleistää tai varsinkaan tuomita ketään.”
”Jos se on vaiettu tai tukahdutettu juttu, psykologisesti tosi huono ihmiselle ja hevoselle ja myös opelle. Kaikki elävät valheessa. Jos asiaa pyritään käsittelemään, se on musta ok (ratsastaa ja pelätä) Hevonen voisi varmaan auttaa, jos sille kerrottaisiin myös tilanteesta. Mutta jos hevonen on vain väline, todellista pelon käsittelyä ei tapahdu, nythän jo tutkimustuloksetkin viittaavat siihen, että hevonen omaksuu erittäin herkästi ja nopeasti ratsastajan pulssin ja tunnetilan. Aika epäreilua siis hevosellekin ratsastaa jatkuvasti pelossa.”
Toisaalta monet kokivat hevosen myös auttavan ihmisiä pelon purkamisessa.
”Hevonen on täydellinen avustaja pelkojen hoitamisessa, kunhan käytettävissä on myös asiansa osaava valmentaja/opettaja/ohjaaja.”
Moni pohdiskeli myös pelon tarpeellisuutta ja koki pelon hyväksikin asiaksi.
”Pelko on järkevää ja selviytymisen edellytys. Ratsastuksessa on omat riskinsä ja niitä pitää minimoida tuntemalla hevonen ja reagoimalla hevosen viestintään ja ottamalla huomioon yksilön edellytykset ja taso. Liian vaikeat tai haastavat vaatimukset voi johtaa vaaratilanteisiin. Hevonen pitää kouluttaa ja siedättää uusiin asioihin järjestelmällisesti. Silti voi sattua vaaratilanteita. Hyvä luottavainen ja positiivinen suhde hevosen ja ihmisen välillä lisää turvallisuutta. Rentous on avainasemassa kaikessa tekemisessä.”
”Pieni pelko on jopa hyvästä – säilyy kunnioitus hevosta ja sen reaktioita kohtaan. Uhkarohkea ei kannata olla tai tehdä sellaisia asioita, joissa vaara ja loukkaantumisriski ovat ilmeiset. Ihan tavallisessa hevostelussa kunnioitan niitä, jotka pyrkivät tekemällä voittamaan pelkojaan. Positiivisten kokemusten kautta pelkokin pienenee.”
Monet myös totesivat, että jonkinasteinen pelko ja jännittäminen on osa ratsastus- ja hevosharrastusta. Eräs vastaaja totesikin, että ”jos tää olis helppoa, kaikki tekis tätä.”
Lukuisat vastaukset heijastelivat ajatusta siitä, että hevosihmiset ovat sitkeitä ja toisaalta sitä, että hevoset vetävät meitä puoleensa sellaisella voimalla, ettei sitä voi vastustaa, peloistaan huolimatta.
”Elämässä pitää tehdä sitä mitä rakastaa, vaikka se hieman pelottaisi.”
”Hevoset ja ratsastaminen ovat niin syviä intohimoja, äärettömän herkän alueemme, syvintä itseämme, aidointa ydintämme koskettavia, että ei ihme, että palo tuntea ja kokea niitä pelosta huolimatta vetää puoleensa.”
Tässä lyhyt yhteenveto siitä, mitä ihmiset ajattelivat ratsastuspelosta ja ihmisistä, joita pelottaa hevosten kanssa. Kuten näistäkin otoksista näkee, aihe sai ihmiset hyvinkin analyyttiselle päälle. Valtaosa tähän kyselyyn osallistuvien ihmisten asenteista oli positiivisia, mutta koska otanta oli ehkä kallellaan ihmisiin, joilla itsellään on asiasta henkilökohtaista kokemusta, tästä ei voi tehdä mitään suoria johtopäätöksiä. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia näkökulmia ihmisillä voikaan olla, silloinkin kun aihe liippaa läheltä itselläkin.
Comments