Monella ratsastajalla on kiikkerä olo hevosen selässä, etenkin (tai viimeistään) silloin, kun hevonen on innostunut tai jännittynyt. Epävakaa istunta johtaa helposti siihen, että ratsastaja alkaa jännittää, mikä on tietenkin ihan luonnollista, sillä on vaikea olla rento, huoleton ratsastaja, jos on kokoajan sellainen tunne, ettei pysy kyydissä.
Epävarma olo hevosen selässä johtuu usein monestakin syystä, mutta tässä kirjoituksessa puhun kolmesta yleisimmästä asentoon liittyvästä asiasta, joihin itse törmään istuntaopettajana ja jotka ovat usein syynä siihen, miksi ratsastaja kokee tasapainonsa olevan heikon.
1. Liian pitkä jalustin
Todella moni ratsastaa liian pitkällä jalustimella. Syy tähän on usein yksinkertaisesti se, että ratsastaja on kuullut, että jalka olisi tärkeä saada pitkäksi alas hevosen kylkeen. Tämä myytti elää yhä vahvana, huolimatta siitä, ettei siitä ole biomekaanisesti mitään hyötyä, päinvastoin. Siksi voi olla, että valmentaja tai opettajakin on suositellut pitkiä jalustimia, etenkin jos ratsastajalla on lyhyet jalat suhteessa hevosen kokoon. Lisäksi monen mielestä tämä on mukava asento ja me ihmiset olemme aika mukavuudenhaluista sakkia.
Mutta tarkastellaanpa tätä asiaa vähän enemmän. Liian pitkä jalustin aiheuttaa usein sen, että jalka on liian edessä. Kun näen ratsastajan ensimmäistä kertaa hevosen selässä, kuvittelen mitä tapahtuisi, jos hevonen katoaisi kuin taikuudella ratsastajan alta. Putoaisiko ratsastaja jaloilleen vai kenties pepulleen maahan? Tasapainoisessa istunnassa ratsastajan jalka on suoraan hänen alapuolellaan. Moni on varmasti kuullut, että nilkan kehräsluun tulisi olla lantion alla (jonka puolestaan tulisi olla hartioiden ja pään alla). Tämä ei usein liian pitkällä jalustimella toteudu.
Hyvä nyrkkisääntö jalustimen pituuden mittaamiseksi on katsoa, että jalustin ei jalan vieressä roikkuessaan ulotu ainakaan sen kehräsluun alapuolelle. Jos haluaa olla asian kanssa tarkempi, tärkeintä on reiden asento suhteessa maahan. Biomekaanisesti oikeaoppisessa reiden asennossa reisi on n.45-55 asteen kulmassa maahan nähden. Eli jos reisiluusi ulottuisi maahan saakka, se kulma millä se tulisi maahan, on tämä.
Jos olet kiinnostunut jalan asennosta, voit lukea lisää aiheesta täältä
2. Nojaat taaksepäin
Toinen, usein tähän edelliseen liittyvä istuntavirhe, on taaksepäin nojaaminen. Yllättävän moni ratsastaja istuu enemmän tai vähemmän takakenossa. Monesti ajatellaan, että tämä lievässä takanojassa oleminen on itse asiassa se oikea asento, jonka avulla esimerkiksi myödätään hevosen liikkeitä tai hidastetaan hevosta, mutta jos lähdetään katsomaan asiaa biomekaniikan näkökulmasta, voidaan havaita, että tästä asennosta ei ole kuin haittaa.
Palataan taas hetkeksi siihen mielikuvaan, jossa hevonen otetaan kuin taikuudella ratsastajan alta pois, koska sen avulla on helppo ymmärtää millainen istunta on tasapainoinen. Jos nojaamme taakse, putoamme hevosen kadotessa altamme edelleen pepullemme. Tämä tarkoittaa sitä, että istuessamme hevosen selässä, painomme on enimmäkseen takapuolellamme, ei häpyluullemme ja reisillemme. Tämä taasen on hevoselle ikävämpää, sillä hevoselle on aina helpompaa, jos paino on jakautunut mahdollisimman suurelle alueelle.
Taaksepäin nojaaminen saattaa myös muuttaa istuinluidemme asentoa siten, että ne työntävät hevosta etupainoiseksi, sen sijaan, että niiden paine suuntautuisi suoraan alaspäin. Tämä aiheuttaa usein sen, että hevonen ei pysähdy kovin hyvin (se esim. hiipii eteenpäin pysähdyksissä) ja joudumme käyttämään paljon ohjaa.
Taaksepäin voi myös nojata vain hartioillaan. Tällöin ratsastajalla on selkä jonkin verran (tai paljon) notkolla, joka laittaa kohtuuttoman paineen hänen rankaansa, etenkin harjoitusravissa. Toisaalta tässä asennossa on myös vaikea saada vatsalihaksia toimimaan kovinkaan tehokkaasti tai juuri ollenkaan. Taakse päin nojaavat ratsastajat usein eivät käytäkään keskivartalon lihaksiaan oikein, mikä omalta osaltaan lisää tunnetta siitä, ettei ole tasapainossa. Keskivartalon käytöstä ratsastuksessa voi lukea lisää täältä ja ylävartalon asennosta ylipäätään täältä.
3. Unohdat hengittää
Hengittäminen on ehkä ratsastuksen tärkein työkalu, istuthan elävän olennon selässä, joka sekin hengittää. Lisäksi hengittäminen on tärkeä osa urheilusuoritusta, ja ratsastus on urheilua. Tästä huolimatta ensimmäinen asia, jonka yleensä unohdamme tehdä, kun keskitymme ratsastukseen, on hengittäminen. Kukaan ei tietenkään lakkaa hengittämästä kokonaan (sillä olisi huonot seuraukset!), mutta katkonainen ja pinnallinen hengitys on usein ratsastajan (ja sitä kautta myös hevosen) arkipäivää.
Miksi hengittäminen on niin vaikeaa, vaikka teemme sitä koko ajan, joka päivä? Vaikka jokainen osaakin hengittää, usein emme osaa hengittää oikein. Siksi on hyvä joskus keskittyä pelkästään hengittämiseen, myös muualla kuin hevosen selässä.
Käy selällesi ja aseta kädet vatsalle, rintalastan alle. Keskity syvään sisään- ja uloshengitykseen nenän kautta. Käsien pitäisi nousta huomattavasti sisäänhengityksen mukana kun pallea nousee ja rintakehä laajenee. Jos vatsa ei sisäänhengityksessä nouse, hengität liikaa keuhkojen yläosalla. Kun hengität ulos, ensin painuu alas rintakehä, sitten pallea ja ylävatsa. Keskity hengittämään kaikki ilma ulos keuhkoista. Uloshengitystä seuraa lyhyt tauko, jolloin kaikki hengityslihakset rentoutuvat.
Jo lyhytkestoisesta oikeanlaisesta hengityksestä on hyötyä eli sitä kannattaa harjoitella, sillä siitä jää muistijälki kehoomme ja aivoihimme. Mitä useammin harjoittelet hengitystä, sen syvempi muistijälki. Ratsastaessakin voi ottaa vaikka lyhyitä pätkiä, jolloin keskittyy vain ja ainoastaan hengittämiseen. Kiinnitä huomiosi tällöin myös hevoseen. Mikä vaikutus hengitykselläsi on siihen? Jos jokin ei suju hevosen kanssa, kokeile tehdä sama keskittyen hengitykseen. Huomaatko eron hevosessa? Hengityksellä on uskomattoman suuri merkitys hevosen selässä, siksi sen tiedostamiseen ja harjoittelemiseen kannattaa käyttää aikaa. Joskus se voi olla juuri se puuttuvat osa, minkä avulla asiat alkavatkin sujua.
Comments